Uusi romaani ilmestyy keväällä 2022

Posted Posted by Vesa Tuominen in Artikkelit     Comments Kommentit pois päältä artikkelissa Uusi romaani ilmestyy keväällä 2022
loka
25

Edellisten kirjojeni, Herkkä kuin perhosen siipi, 
(2013) ja Karhumies (2018) julkaisemisesta on jo aikaa.

Päätin jatkaa kirjoittamista, sillä mielessäni oli jo pitkään muhinut idea moottoripyöräromaanin kirjoittamisesta.

Aloitin moottoripyöräilyn vuonna 1972 ja nykyinen ajopelini on yhdestoista kaksipyöräiseni.

Jo nuorena kuuluin moottoripyöräjengiin. Myös aikuisiällä minulla on kokemuksia pitkistäkin moottoripyörämatkoista. Moottoripyörämatkoillani Suomessa, muissa Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa olen nähnyt ja kokenut paljon. Päätin alkaa kirjoittaa kirjaa tämän kiehtovan harrastuksen parissa näkemästäni ja kokemastani sekä tapaamistani ihmisistä.

 

Uusin käsikirjoitukseni, työnimeltään Valtatie numero kolmetoista, kertoo kahden nuoren, Marjon ja Risin elämästä. Kirjan tapahtumat ovat osin kuvitteellisia, mutta ne ovat voineet sattua jossain päin Keski-Suomea.

Marjo ja Risi matkaavat pyörällään niin kotimaassa kuin muissakin Euroopan maissa ja käyvät mittaavissa kansainvälisissä motoristitapahtumissa kuten Imatran ajoissa.

Kirja on kasvutarina; kertomus kahden nuoren, Risin ja Marjon tavasta elää voimakkaasti, kokeilla rajoja. Tällä tutkimusmatkalla he tekivät virheitä mutta emmekö me kaikki tee. Marjo kertoo sinulle heidän tarinansa.

Antoisia lukuhetkiä!

Viimeisimmät artikkelit

Arkisto